Maailman mielenterveyspäivää vietetään 10.10. teemalla Vihreää valoa kuuntelemiselle. Kunnassa pysähdytään tärkeänaiheen äärelle erilaisissa tapahtumissa Hyvän mielen viikon aikana...
Muuramen Perhekeskus ja Lukulaituri-hanke järjestävät maaliskuussa kolme satuaamua, johon lapsiperheet voivat osallistua kotoaan Teams-etäyhteyden kautta. Ensimmäinen satutuokio pidetään jo ensi maanantaina, 15.3. kello 9–10. Rennoissa satuaamuissa kuunnellaan...
Muuramen kirjastossa otetaan käyttöön pika-asiointi itsepalveluna torstaina 7.5. alkaen. Pika-asiointi tarkoittaa varausten noutamista ja aineiston palauttamista. Varausten lisäksi tarjolla lainattavaksi on pieni määrä muuta...
Suomen hallitus ottaa käyttöön valmiuslait poikkeuksellisen tilanteen vuoksi koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Hallituksen linjaamat toimenpiteet löytyvät valtioneuvoston verkkosivulta. Kunnan johtoryhmä kokoontuu huomenna...
Vierailut ja tapahtumat perutaan, uimahalli, kirjasto ja nuorisotila suljetaan Kunnan johtoryhmä päivitti tänään koronavirusepidemian varautumisohjeita. 17.3.2020 lähtien kunnan vierailut ja yleisötapahtumat perutaan toistaiseksi....
Kansalaisopiston kevään ohjelmassa on tarjolla Muurameen uusia kuvataiteen ja kädentaitojen kursseja. Aino-Kaarina Pajari opettaa kuivaneulatekniikkaa (21 t) keskiviikkoiltaisin 12.2.–1.4.2020. Japanilaisen kalligrafian saloihin (24 t)...
Huippusuosittu Satu Sopanen ja Tuttiorkesterin tontut loihtivat Muuramesalissa sunnuntaina 24.11.joulutunnelmaa: Tonttulan puuhissa on melkoinen tahti ja touhua siivittää musiikin mahti, laulut ne raikaa ja rytmit kaikaa, täällä on oikeaa...
Tervetuloa avoimeen päiväkotiin! Avoin päiväkoti aloittaa toimintansa maanantaina 6.5 klo 9 osoitteessa Virastotie 5, Muuramen Perhekeskus. Se on auki maanantaisin ja torstaisin klo 9–12.30 ja on osa Muuramen varhaiskasvatuspalveluja Toiminta...
Muuramen kuvataidekoulussa on vapaita oppilaspaikkoja. Vajaisiin opetusryhmiin otetaan uusia oppilaita helmikuun loppuun asti. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: muurame.fi/taiteen-perusopetus