Muuramen Sillanniittyyn on kaavoitettu uusi yritysalue, josta kaavaillaan yritystoiminnan uutta maakunnallista maamerkkiä. Tontit tulivat hakuun kesäkuussa 2023 ja kysyntä on ollut kiitettävää. Ysitien varteen on kaavoitettu kaksi korttelialuetta:...
Vanhustenviikon kunniaksi aloitetaan Lainaa aikaasi -kampanja paikallisten ikäihmisten hyväksi. Kampanja on käynnissä lokakuun loppuun asti. Nyt on hyvä mahdollisuus haastaa itsesi, kaverisi ja vaikkapa työporukkasi mukaan hyvän tekemiseen!Kaikki me tarvitsemme joskus...
Muuramen perhekeskus osoitteessa Virastotie 5 kokoaa eri toimijoiden lapsiperheille suunnattua toimintaa. Tänä syksynä perhekeskuksessa avautuu myös K-klinikka, jossa perusopetusikäisten lasten vanhemmat voivat tulla keskustelemaan kiusaamisasioista. K-klinikalla voi...
Muuramen kunnan liikuntapalvelut järjestää syyslomaviikolle kolme erillistä lasten liikuntaleiripäivää. Päiväleiri sisältää erilaista ohjattua sisä- ja ulkoliikuntaa, yhteistä pelailua ja ruokailun. Päiväleirin kesto klo 10-15, osallistumisoikeus yksi päiväleiri per...
Muuramen kunnanvaltuuston jäsen Maarit Jakobsson on perjantaina 29.9.2023 eronnut Suomen Kristillisdemokraateista ja Muuramen Kristillisdemokraattien valtuustoryhmästä. Jakobsson ilmoittaa perustaneensa oman ryhmän nimeltään valtuustoryhmä Jakobsson. ...