Valitse sivu

Jätehuolto muuttui Muuramessa reilu vuosi sitten, kun kunta siirsi jätehuollon lakisääteiset palvelutehtävät, eli esimerkiksi kuljetukset ja jäteneuvonnan, Mustankorkea Oy:n hoidettavaksi. Viranomaistehtävistä vastaa neljän kunnan yhteinen Jyväskylän seudun jätelautakunta. Kokonaisuutena muutosvuosi on sujunut Muuramessa hyvin.

Jätehuoltosuunnittelija Kirsi Nevala Jyväskylän seudun jätelautakunnasta kertoo, että muuramelaisilla kotitalouksilla jäteasiat ovat pääpiirteittäin kunnossa. Pari asiaa kuitenkin herättää säännöllisesti kysymyksiä kuntalaisissa.

”Meille tulee paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät järjestettyyn jätehuoltoon kuulumiseen. Toinen yleinen aihe ovat biojätteen kompostointiin liittyvät ilmoitukset”, hän sanoo.

Kaikki kiinteistöt jätehuoltoon

Kaikilla kiinteistöillä, niin vakituisilla kuin vapaa-ajan asunnoillakin, on velvollisuus kuulua jätehuollon piiriin. Muuramelaiset ja jyväskyläläiset tilaavat jätehuoltopalvelut Mustankorkealta. Viranomaisen kanssa asioidaan esimerkiksi silloin, kun haetaan jätehuoltomääräyksistä poikkeavaa, pidempää tyhjennysväliä sekajäteastialle.

Jos jätettä kertyy vähän, myös yhteinen jäteastia eli ns. kimppa vaikkapa naapurin kanssa on hyvä vaihtoehto. Kimpalla pitää olla vastuuhenkilö eli isäntä, joka ilmoittaa järjestelystä Mustankorkealle. Siten järjestelmiin saadaan tieto, että kiinteistöillä on asiat kunnossa.

Biojätteet on lajiteltava

Biojätteen, eli puutarha- ja ruokajätteen lajittelu, kuuluu kaikille kiinteistöille. Biojätteet voi kerätä joko erilliseen jäteastiaan ja tilata sille tyhjennyksen tai vaihtoehtoisesti kompostoida.

Ympärivuotisessa kompostoinnissa kompostorin pitää olla lämpöeristetty ja suojattu haittaeläimiltä. Muuramessa ja Jyväskylässä kiinteistönomistajat ilmoittavat kompostoinnista Mustankorkealle.

Muuramelaisten jäteasiat hoituvat yleensä aina jäteyhtiö Mustankorkean kanssa. Viranomaisten puoleen käännytään poikkeustapauksissa.

Voimassa olevista ja jatkuvista kimpoista ja kompostoinneista voi tehdä ilmoitukset Mustankorkealle, vaikka se olisi aiemmin tehty kunnalle. Näin saadaan asiakasrekisterit ajan tasalle ja vältetään lähettämästä aiheettomia huomautuskirjeitä.

Ota yhteys Mustankorkeaan:

  • liittyminen jätehuoltoon ja jätehuollon tilaaminen
  • Kimppajäteastian ilmoittaminen
  • Kompostointi-ilmoitukset

https://mustankorkea.fi/

p. 010 325 3900 (ma–pe 9–15, laskutusta koskevat asiat 9-12)