Influenssarokotukset järjestetään ajanvarauksella
Muuramen terveyskeskuksessa ei järjestä tänä vuonna influenssarokotteen joukkorokotuspäiviä. Aikuisväestön rokotukset hoidetaan ajanvarausperiaatteella 3.11. alkaen tiistaisin ja torstaisin kello 14–18. Rokotuspaikkana on vanhus- ja vammaispalvelujen tilat, joiden sisäänkäynti on terveyskeskuksen oikeassa päädyssä.
Rokotusajan voi varata terveyspalvelujen ajanvarausnumerosta 014 2662 791, arkisin kello 13–15 välillä. Käytössä on normaali takaisinsoittopyynnön jättämismahdollisuus. Potilaan, jolla on muusta syystä varattu aika lääkärille tai hoitajalle, on mahdollista saada rokotus myös vastaanottokäyntinsä yhteydessä.
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan rokotuksen ottaminen tänä vuonna on aivan erityisen tärkeää.
– Samanaikaisesti sairastettu influenssa ja korona ovat huono yhdistelmä kenelle tahansa, mutta aivan erityisesti riskiryhmille. Sen vuoksi influenssarokotteen ottaminen on tänä vuonna erityisen tärkeää. Rokote ehkäisee influenssan leviämistä ja suojaa sekä omaa terveyttä että lähipiiriä, toteaa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.
Riskiryhmiin kuuluvat saavat rokkotteen maksutta. Lasten ja koululaisten rokotusajat tulee varata neuvola- ja kouluterveydenhoitajien kautta soittoaikoina.
Rokotukseen tullessa:
- Ota KELA-kortti valmiiksi esille.
- Pukeudu vaatteisiin, jonka yläosa on helposti ja nopeasti riisuttavissa.
- Noudata turvavälejä ja erittäin hyvää käsihygieniaa. Myös kasvomaskin käyttöä suositellaan.
Huomioithan, että pienenkään ylähengitystieoireen kanssa ei voi tulla rokotettavaksi!