Muuramen kunnalla on kolme liikuntapaikanhoitajaa ja työ on hyvin monipuolista. Se ei myöskään lopu kesken, sillä kunnassa on muun muassa 12 uimarantaa, neljä matonpesupaikkaa, koulujen lähiliikuntapaikat, frisbeegolfrata ja urheilukenttä.
Joka paikassa tulee monenlaisia pieniä ja isompia pulmia, joihin tarvitaan liikuntapaikanhoitajan käsiä ja ongelmanratkaisukykyä. Työaika on seitsemästä puoli neljään. Etukäteen ei yleensä tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
– Parasta on juuri vaihtelevuus ja se, että saa tehdä ulkotyötä. Maisemat vaihtuvat. Olen ulkoilmaihminen, eikä huono keli haittaa. Eniten tykkään talvikaudesta, kun ollaan laduilla ja jäillä, sanoo Anssi Palander.
Palander on työskennellyt liikuntapaikanhoitajana reilun viiden vuoden ajan. Miehen tausta on kaupallisella alalla, mutta hän on työskennellyt myös luontoliikunnan parissa. Vapaa-ajalla suunta onkin usein esimerkiksi luontoon, ladulle ja Lappiin, joten työ tuntuu sopivalta hänelle.
Kenttiä siivotaan ja korjataan
Kulunut kesä oli kuten kesät yleensä, siivous- ja kunnossapitopainotteinen. Lisäksi työhön kuuluu kuukausittainen vesinäytteiden ottaminen kaikilta uimarannoilta. Näytteet viedään analysoitavaksi laboratorioon.
– Roskaamista on ollut vähän vähemmän kuin yleensä, siitä kiitos. Sotkemisen lisäksi paikkojen rikkominen on tässä työssä harmittavimpia juttuja. Kesäisin työaikaa menee paljon korjaa
miseen. Koulunmäen Habalassa joku koettelee voimiaan kalusteisiin ja me korjaamme. Frisbeegolf-radan korejakin oli sotkettu spraymaalilla. Sellaisina hetkinä kieltämättä miettii, että tätäkö minä haluan tehdä, Palander toteaa.
Haastatteluhetkellä kesä on viittä vaille ohi. Pian on aika koota kunnan neljä jääkiekkokaukaloa talviurheilua varten. Myös urheilukentän käyttö vilkastuu koulujen alkamisen myötä. Syksy on mukavaa, puuhakasta aikaa matkalla kohti Palanderin suosikkivuodenaikaa, jolloin otetaan sukset esille.
– Syksyllä tehdään paljon työtä talvea silmällä pitäen. Raivataan esimerkiksi vesakoita kunnan ylläpitämiltä latupohjilta, joita on kymmenisen kilometriä Harjulla ja toiset kymmenen Isolahdessa ja Kinkomaalla.
Yhteistyötä yli osastorajojen
Talvella Palanderilla ja kumppaneilla on apukäsiä jää- ja latutöissä.
– Itse olen ollut talvisin latujen teossa Niemisen Matin ja Hakalan Joukon kanssa. Matti on kesät puistopuolella puutarhurina. Kollegat ovat tehneet kenttiä ja heillä on ollut kavereita auttamassa jäähommissa. Yhteistyötä tehdään osastojen välillä ympäri vuoden. Kesällä olin auttamassa puistopuolta esimerkiksi Suuruspään niityllä, Palander kertoo.
Talviurheilukausi alkaa usein pikemmin kuin saattaa kuvitella.
– Meillä on vanhasta tekonurmesta tehty yli puolen kilometrin latupohja. Se on hyvää kierrätystä, ja sen päälle pääsee hiihtämään heti, kun saadaan vähänkin lunta. Keväällä talvikausi ja kesäkausi saattavat mennä hetkeksi melkein päällekkäin. Kun kevätaurinko paistaa ja viimeiset vielä hiihtävät, alkavat jalkapalloilijat jo vetää sukkia säärisuojien päälle.
– Jalkapalloilijoilla on keväällä kova hinku pelaamaan, ja meillä on tekonurmi talvisin hiihtokäytössä. Sitä saa keväällä aika varovasti lingota puhtaaksi, ettei se mene rikki. Niin se vuosi pyörähtää.
Anssin normiperjantai
- Klo 7–9 Uimarantojen siivousta ja tarkistuksia. Ahvenlammella oli sinilevää, laitoin sinilevästä varoittavan kyltin ja ilmoitin havainnosta Jyväskylän seudun ympäristöterveyden uimavesivalvonnasta vastaaville. Kinkomaan koululla oli korirenkaat teipattu ilmastointiteipillä umpeen. Olihan savotta niiden poistamisessa. Seuraavana oli vuorossa skeittiparkin ja habalan siivous koulunmäellä. Pitsalaatikoita ja rutattuja tölkkejä siellä täällä, roskis vieressä aivan tyhjä.
- Klo 9–9.15 Aamukahvi
- Klo 9.15–10.30 Rantojen kierto jatkuu ja matkalla olevien matonpesupaikkojen tarkastus.
- Klo 10.30–11 Lounas
- Klo 11–13.45 Tekonurmen siivous ja harjaus. Urheilukentän nurmen leikkaus ja ilmastus.
- Klo 13.45 Viikonlopunviettoon
- Perjantai on lyhyempi päivä, muina päivinä työaika on 7–15.30