Kunta on valinnut Jyvässeudun 4H-yhdistyksen nuorten työllisyyden kehittämisen yhteistyökumppaniksi. Maaliskuussa kokoontunut kunnanhallitus teki valinnan Jyvässeudun 4H-yhdistyksen ja Nuorten Yrittäjyystalo Innolan tarjousten välillä. Sopimus on voimassa kuluvan...
Muuramen ensimmäinen TaitajienTori keräsi nuorisoseurantalo Tasankolaan pitkälle toista sataa kävijää keskiviikkona 10.4.2024. Päivän puuhanainen, Muuramen työllisyyspäällikkö Mervi Hiltunen kertoo, että seuraavan kerran tapahtuma järjestetään syksyllä 25.9.2024....
Vuoden viides tiedotuslehti on kevätpörriäisen pistosta turvonnut 16-sivuiseksi. Mukana on kunnanjohtajan talouskatsaus, sekä paljon asiaa yrittäjyydestä (mm. Samu-Jussi Kosken haastattelu) ja erilaisista paikallisista tekijöistä. Kirjastossa järjestetään...
Muuramen nuorisoseurantalo Tasankolassa järjestetään keskiviikkona 10.4. kello 13-16 ensimmäinen TaitajienTori. Kunnan järjestämän ilmaistapahtuman kantavana ajatuksena on tarjota sekä työnantajille että työnhakijoille mahdollisuus tavata toisiaan ja parantaa...
Uudessa Muuramelaisessa kerrotaan muun muassa Kinkomaan varhaiskasvatuksen tilanteesta, kuntapäättäjien valtuustoretkestä ja Muuramen kohtalosta hyvinvointialueen myllätessä palveluverkkoaan. Keskiaukeamalla tutustutaan lennokkaisiin harrastuksiin, leijalautailuun ja...
JyväsRiihi järjestää tänä keväänä useita etäyhteyksin pidettäviä rahoitusinfoja, sekä hankeklubin Muuramen virastotalon valtuustosalissa 17.4.2024. Lue lisää Muuramen tilaisuudesta ja ilmoittaudu mukaan: Jyväsriihen hankeklubi valtuustosalissa KE 16.4. – Muurame...
Uudessa Muuramelaisessa kerrotaan muun muassa Nisulanmäen koulun PISA-menestyksestä, kunnan kaavoituksesta ja S-marketin tontilla todennäköisesti pian alkavasta työmaasta, joka vaikuttaa Muuramen keskustaan monella tavalla. Lehdestä voit lukea myös vinkin...
Kaikki työnhakijat saavat työnhaun palvelut omasta kunnastaan vuoden 2025 alusta alkaen. Työllisyyspalveluiden järjestämisvastuu siirtyy TE-palveluilta kunnille 1.1.2025. TE-toimistot lakkautetaan. Keski-Suomessa toimii vuoden 2025 alusta alkaen kolme kuntien...
Tänään 7.2. vietetään varautumispäivää. Juuri ilmestyneessä Muuramelaisessakin kerrotaan aiheesta. Kannattaa tutustua myös kunnan verkkosivuille avattuun varautumissivuun, jossa on yleisiä ohjeita poikkeustilaan varautumiseen. Lehden kannessa kerrotaan vuoden...
Muuramen Yrittäjät ry on valinnut Muuramen Teollisuuskylässä toimivan Nordic Drones Oy:n kunnan vuoden yrittäjäksi 2023. Miehittämättömiä ilma-aluksia, eli drooneja ammattikäyttöön valmistava Nordic Drones tunnetaan johtavana kotimaisena yrityksenä, joka on...