Valitse sivu

Haemme nimikilpailulla uudelle liikuntahallille selkeää, tunnistettavaa nimeä. Nimen tulisi myös erottua selkeästi samalla koulumäellä sijaitsevista tiloista – Muuramesali, Muurainsali, Joutsensali, Kulttuurikeskuksen liikuntahalli ja Aallotar.

Parhaan nimiehdotuksen antaja palkitaan lahjakortilla. Jos samoja ehdotuksia on usealta henkilöltä, palkinto arvotaan. 

Hyvinvoinnin ja palveluiden lautakunta nimeää nimikilpailun valintaryhmän, joka arvioi nimiehdotusten soveltuvuutta ja käytettävyyttä sekä tekee päätöksen käyttöönotettavasta nimestä. Valintaryhmä voi tarvittaessa valita lopulliseksi liikuntahallin nimeksi nimikilpailun ulkopuolelta tulleen esityksen.

Muuramen monitoimitalon liikuntahallin ja uimahalli-kuntosalin muutostöiden urakka on edistynyt aikataulussaan. Uudet tilat otetaan asteittain käyttöön joulu-tammikuun aikana. Valmistuva kokonaisuus sisältää uimahalli Aallottaren laajennuksen, uuden kuntosalin sekä uuden, täysimittaisen liikuntahallin.

Noin tuhannen neliömetrin liikuntahalli voidaan jakaa kolmeen lohkoon ja siellä voidaan harjoittaa monipuolisesti eri sisäliikuntalajeja palloilusta voimisteluun ja erilaiseen ryhmäliikuntaan. Tilojen tulevia käyttäjiä ovat kouluaikana kunnan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion oppilaat. Kouluaikojen ulkopuolella liikuntahallin käyttäjinä toimivat urheiluseurat sekä muut harrastajaryhmät, perheet, seniorit jne.

Vastaajien nimet ja yhteystiedot jäävät vain kilpailun järjestäjän käyttöön. Tiedot hävitetään kilpailun päätyttyä. Nimikilpailun voittajalta pyydetään erillinen lupa ehdotuksen antajan nimen julkaisuun.