Jyväskylä oli pitkään aikeissa perustaa työllisyysalueen itsekseen. Muurame puolestaan oli alun perin mukana eteläisen Keski-Suomen työllisyysaluevalmistelussa. Maanantaina 4.12. Jyväskylän kaupunginhallitus ja Muuramen kunnanhallitus päättivät hyväksyä esityksen, jonka mukaan Jyväskylän kaupunki järjestäisi TE-palvelut sekä jyväskyläläisille että muuramelaisille.
Vuoden 2025 alussa voimaan tulevan uudistuksen myötä TE-toimistojen henkilöstö ja toiminnot siirtyvät kuntiin ja kunnille tulee uusia vastuita. Kunnan vastuu koskee jatkossa työmarkkinatuen lisäksi peruspäivärahaa sekä perusosan suuruista osuutta ansiopäivärahasta, työttömyysturvan rahoitusvastuun laajentumista, työvoimakoulutusten opiskelijavalintaa ja kotoutumispalveluita.
Rahoitus työllisyyspalvelujen järjestämiseen tulee kunnille valtionosuusjärjestelmän kautta. Rahoituksesta 50 % määräytyy työikäisen väestön määrän perusteella ja 50 % työttömien laajan käsitteen perusteella. Laaja käsite sisältää työttömät sekä palveluiden piirissä olevat henkilöt. Myös palkkatukirahoitus siirtyy valtionosuuteen ja kunta päättää sen kohdennuksesta. Lain mukaan työllisyysalueella tulee olla vähintään 20 000 työikäistä.