Muuramen kunnan ensimmäinen kiertoliittymä valmistui tiistaina 27.9. Pyyppöläntiellä, Sillanniityn reunalla sijaitseva ympyrä on kunnan rakentama ja siitä lähtee haara Sillanniityn tulevalle teollisuusalueelle.
Katupäällikkö Jouko Kauppinen kertoo, että Sillanniityn alueen rakentaminen alkaa ensi vuonna pohjatöillä, joihin kuuluu ensimmäisessä vaiheessa alueella olevan mäen tasoittaminen.