Muuramen kunta ja Soitin Jylhä ovat tehneet yhteistyössä uuden bändikämpän muuramelaisille nuorille. Kesän aikana rakennettu ja syyskuussa auennut tila sijaitsee Soitin Jylhän liiketiloissa Muuramen Korvenkyläntiellä. Se sisältää kaksi eri kokoista soittohuonetta sekä tarkkaamon.
Tiloissa voi soittaa itsenäisesti, mutta siellä aloitellaan myös ohjattua toimintaa. Nuorten musiikkiharrastamisen tueksi nuorisopalvelut tekee yhteistyötä mm. Metakka ry:n kanssa. Metakka järjestää Muuramessa pienryhmä- ja pajatoimintaa bändisoittamiseen, rap-musisointiin sekä musiikin äänittämiseen ja tuottamiseen. Harrastamisen Suomen mallin kanssa yhteistyössä toteutettaviin ryhmiin ilmoittaudutaan Wilman kautta.
Vastaava nuoriso-ohjaaja Jari Solismaa
Pienryhmät ovat olleet valtavan suosittuja ja on ollut upeaa nähdä miten nuorisotyötä tekevät musiikin ammattilaiset saavat nuoria monipuolisesti aktivoitua. Mikä hienompaa jo hieman hiipunut bändikulttuuri on nostanut uudelleen päätään ja puskee esiin voimakkaasti.
Idea: tuo vain oma soittimesi
Uusi bändikämppä on kokonaispinta-alaltaan 36 neliömetriä. Molempia soittotiloja on mahdollista käyttää vaikkapa äänittämiseen. Nurkissa on bassoansat ja akustisten verhojen takana on akustiset paneelit, joten soittaminen on miellyttävää ilman taustahuminoita.
Bändikämpän ajatuksena on, ettei nuoren tarvitsisi tuoda kuin soittimensa, esimerkiksi kitaran tai basson. Mikseri on seinällä, vahvistimet tulevat talon puolesta ja rummutkin ovat valmiina paikoillaan. Ainoastaan symbaalit tulisi rumpalin tuoda itse.
Soittamista pääsee kokeilemaan matalalla kynnyksellä. Aivan ilmaista se ei kuitenkaan ole. Jonkinlainen oma soitin tarvitaan ja osallistumismaksu otetaan. Soittajien / bändien itsenäisesti tilan vuokraaminen maksaa 150 € / soittaja / 6kk, mutta harrastusryhmissä tilaa pääsee käyttämään ilman maksuja.
Lisätietoja
Jari Solismaa
Vastaava nuoriso-ohjaaja
Muuramen kunnan nuorisopalvelut
050 357 9637
jari.solismaa@muurame.fi