Valitse sivu

Muuramen kunta teki maanhankintapäätöksen Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolikselle kuuluneiden asumiseen liittyvien tonttien ostamisesta kunnalle 1,027 miljoonan euron hintaan. Kaupan yhteydessä kunnalle siirtyvät lisäksi veloituksetta ns. yleiset alueet eli tiet, puistot, metsä- ja virkistysalueet, joiden ylläpidosta kunta jatkossa vastaa.

Kunnanjohtaja Jarkko Määttänen kertoo, että maanosto Kinkomaan alueelta tukee kunnan strategisia tavoitteita monipuolisesta ja hyvää elämää tukevasta asumisesta. Tavoitteena on tonttien jalostaminen myyntiä varten.

-Kinkomaa on vireä asuinalue, jonka elinvoimaisuuteen kunta haluaa panostaa pitkäjänteisesti jatkossakin, Määttänen toteaa.

Muuramen kunnan lisäksi Jykia Oy ostaa Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapoliksen jäljellä olevat yritystontit. Järjestelyjen taustalla ovat kiinteistöyhtiön kaksi tappiollista tilikautta. Joulukuun 2023 osakaskokouksessa yhtiön johdolle annettu yhtiön osakkeiden myyntitoimeksianto ei johtanut toivottuun tulokseen ja yhtiö oli ajautumassa taloudellisiin ongelmiin syksyllä 2024.

Kauppaan liittyvä pykälä käsiteltiin kunnan päätöksenteossa alun perin salaisena. Salausperuste on rauennut lainojen kattamisen kokonaisjärjestelyjen toteuduttua ja asiaa koskevat tiedot on julkaistu kunnan verkkosivuilla.

Lisätietoja

Kunnanvaltuuston kokous 2.9.2024 pykälä 98: Pöytäkirja (tweb.fi)

Jarkko Määttänen
Kunnanjohtaja
040 636 1700
jarkko.maattanen@muurame.fi