Muuramen ensimmäinen TaitajienTori keräsi nuorisoseurantalo Tasankolaan pitkälle toista sataa kävijää keskiviikkona 10.4.2024. Päivän puuhanainen, Muuramen työllisyyspäällikkö Mervi Hiltunen kertoo, että seuraavan kerran tapahtuma järjestetään syksyllä 25.9.2024. Paikkana on näillä näkymin jälleen nuorisoseurantalo Tasankola.
-TaitajienTorista on tarkoitus tehdä keväisin ja syksyisin toistuva tapahtuma, joka kerää yhteen Muuramen ja lähiseudun eri alojen osaajia, työnantajia, yrittäjiä, yhdistyksiä ja oppilaitoksia, Hiltunen toteaa.
Hän korostaa, ettei TaitajienTori ole pelkästään rekrytointitapahtuma, jossa työnhakijat ja työnantajat voivat kohdata toisensa. TaitajienTorilla jaetaan lisäksi tietoa erilaisista rahoituskanavista ja tarjotaan konkreettista oppia niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Mukana oli paikallisten yritysten lisäksi muun muassa Jyvässeudun 4H-yhdistys, Jyväsriihi, Keski-Suomen TE-palvelut ja Gradia.
-Jatkossa pyrimme monipuolistamaan tapahtumaa. Millä tavalla, se nähdään myöhemmin, Mervi Hiltunen kertoo.
Hiltunen on ensimmäiseen tapahtumaan tyytyväinen. Ihmisiä tuli paikalle Muuramesta sekä lähikunnista ja reilu sata henkeä vetävässä Tasankolan juhlasalissa oli koko kolmituntisen tapahtuman ajan sopivasti hälinää ja puheensorinaa. Sivummalla järjestettiin muun muassa cv:n tekopajaa työnhakijoille.
-On uskomaton tunne että saatiin näin hyvin porukkaa paikalle. Se ylitti odotukset, Hiltunen toteaa.