Muuramen Nisulanmäen koulussa on sattunut vesivahinko. Vahinko huomattiin perjantaina 18.8. ennen puoltapäivää, kun yläkoulun siipirakennuksen kellarikerroksen lattialle alkoi tulvia vettä viemäriverkostosta. Opetus tiloissa keskeytettiin ja tapahtuneesta tiedotettiin koululaisten vanhempia Wilma-viestillä.
Vettä oli lattialla enimmillään hieman yli 10 senttimetriä. Vesi imettiin pois, mutta vahinko uusiutui maanantaina aiempaa lievempänä.
Vesivahinko koskettaa noin 500-600 neliömetrin laajuista aluetta liikunta-alueiden läheisyydessä sijaitsevassa koulu- ja kulttuurikeskuksen siipirakennuksessa. Tiloissa sijaitsee neljä luokkatilaa. Vahinkojen taloudellinen laajuus selviää myöhemmin. Kiinteistö irtaimistoineen on vakuutettu.
Vesivahinkoja kärsineet tilat ovat pois käytöstä ainakin vuoden loppuun asti. Opetus tapahtuu toistaiseksi korvaavissa tiloissa, jotka löytyvät Mäkelänmäen Puukoulusta, lukiosta ja muualta Nisulanmäen koulusta.
Tilanteen hoitaminen etenee vahinkokartoituksella, jonka jälkeen tehdään desinfiointisiivous. Rakenteita tullaan avaamaan ja kuivaamaan. Sen jälkeen alkaa korjausrakentaminen.
Kiinteistöpäällikkö Anu Hakalan arvioin mukaan korjaustyöt valmistuvat joulun jälkeen.
Muuramen Vesilaitos kuvasi runkoputkiston keskiviikkona ja vuodon aiheuttajaksi paljastui viemäriverkosta löytynyt vierasesine.
Lisätietoja:
Kiinteistöpäällikkö Anu Hakala
p. 040169 9581 anu.hakala@muurame.fi
Nisulanmäen koulun rehtori Kirsi Karhunen
p. 040 026 3380 kirsi.karhunen@muurame.fi
Vesihuoltopäällikkö Jari Oksman
p. 050 303 4260 jari.oksman@muurame.fi