Ely-keskus määritteli osan Suuruspään niitystä maakunnallisesti arvokkaaksi perinnemaisemaksi. Ennallistaminen jatkuu.
Muuratjärven rannalla sijaitsevalle kunnan omistamalle Suuruspään niitylle tulee tänäkin kesänä laiduntajia korpilahtelaiselta Moksin tilalta. Viime vuonna 21 nautaa laidunsi kahden viikon ajan juhannuksesta alkaen. Tänä vuonna aikataulu ja eläinten määrä ovat vielä varmistumatta.
Laiduntamisen tarkoituksena on niityn ennallistaminen perinnemaisemaksi. Työtä jatketaan myös raivaamalla puustoa ihmisvoimin. Muuramen kunnan ympäristötoimi kunnostaa niittyä Helmi-elinympäristöohjelmasta 2021–2030 saadun avustuksen turvin.
Keski-Suomen ely-keskus teki viime kesänä perinnebiotooppi-kartoituksen. Uuden kartoituksen myötä valtaosa niitystä (4,7 ha) on nyt maakunnallisesti arvokasta perinneympäristöä, loppuosa (2,7 ha) paikallisesti arvokasta. Aiemmin koko niitty oli katsottu paikallisesti arvokkaaksi. Suuruspäästä löytyi monia perinteisiä niittykasveja sekä vanhoja puita, joissa näkyy laiduntamisen merkkejä.
Suuruspään niityn alueella on pitkä, lähestulkoon katkeamaton laidunnushistoria. Vuoden 1847 pitäjänkartoilta näkyy alueen mahdollinen käyttö torppien yhteislaitumena. Aluetta on sen historian aikana laidunnettu vaihtelevasti eri eläimillä.