Valitse sivu

Muuramen kunnan lapsiperhetoimijat yhdistävä Perhekeskus on saanut oman kotipesänsä, jonka suojissa perheitä tukevaa moniammatillista toimintaa pystytään tuomaan aiempaa paremmin perheiden saataville. Omat tilat tarjoavat tarkoituksenmukaiset puitteet erilaisille tilaisuuksille ja arjen kohtaamisille. Samalla myös palveluohjausta pystytään antamaan aiempaa keskitetymmin. Muuramen Perhekeskuksessa (Virastotie 5) juhlitaan avajaisia koko ensi viikon ajan.

– Toivon, että tästä tehdään yhdessä muuramelaisten lapsiperheiden kohtaamispaikka. Toiminnasta halutaan tehdä monipuolista ja sukupolvia yhdistävää, kertoo toiminnan ytimessä oleva perhekeskusohjaaja Anu Piispanen.

Perhekeskuksen tiloissa järjestetään alkuvaiheessa muun muassa avoimen päiväkodin toimintaa, erilaisia lapsiperheiden tapahtumia, luentoja, ohjattua ryhmätoimintaa, sekä vertaistukea erilaisiin perhetilanteisiin. Tiloista löytyy perhetyön ja lapsiperheiden kotipalvelun työtilat, mutta myös perheneuvolan ja psykiatrin palveluita pyritään tarjoamaan perhekeskuksen kautta.

Perhekeskuksen avajaisia juhlitaan koko kuluvan viikon ajan arkipäivisin. Ohjelmassa on muun muassa tänään vietettävät lasten kekkerit, joita viihdyttää Laulava Pupujussi. Avajaisiin kutsutaan lapsiperheitä, kunnanjohtoa, päättäjiä, yhteistyökumppaneita ja kaikkia kuntalaisia tutustumaan toimintaan ja kauniiksi remontoituihin tiloihin.

Ovet ovat avoinna joka päivä seuraavasti:

Maanantai 16.9. klo 9–17

Klo 9–12.30 Avoin päiväkoti
Klo 15–17 Lasten kekkerit, esiintyjänä Laulava Pupujussi

Tiistaina 17.9. klo 10–16/18*

*Klo 17–18 Kutsuvierastilaisuus kunnanjohdolle ja päättäjille

Keskiviikkona 18.9. klo 10–13/16*

                             *Klo 14–16 Kutsuvierastilaisuus kunnan henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille

Torstaina 19.9. klo 9–15

                             Klo 9–12.30 Avoin päiväkoti

Perjantaina 20.9. klo 10–15

                             Klo 10–11.30 Vauvojen aamu

Tervetuloa juhlimaan kanssamme Perhekeskuksen avajaisia! Tutustu myös perhekeskuksen verkkosivuihin!

Lisätiedot:
Anu Piispanen, perhekeskusohjaaja
perhekeskus@muurame.fi     
p.050 5760 233