Valitse sivu

Riihijärven vedessä on havaittu runsaasti vihreää leväkukintoa maanantaina 26.8.2024. Jyväskylän kaupungin ympäristönsuojelu on ottanut vedestä näytteet.

Todennäköisesti leväkukinnassa on sinilevää, joten veden käyttämistä kannattaa nyt välttää. Sinilevät voivat tuottaa myrkyllisiä tai terveydelle haitallisia yhdisteitä. Monilla sinilevälajeilla on sekä myrkkyä tuottavia että myrkyttömiä kantoja. Myrkkyjä tuottavia sinileviä ei  pysty ulkonäkönsä perusteella erottamaan myrkyttömistä sinilevistä. Sinilevän myrkyllisyys voi myös vaihdella, joten tänään otettu ja myrkyttömäksi todettu sinilevänäyte ei tarkoita, etteikö sinilevä voisi tulevina päivinä olla muuttunut myrkylliseksi. Tämän vuoksi on syytä varoa kaikkea sinilevää.

Sinileväistä vettä ei voi käyttää

Sinilevää sisältävää vettä ei saa käyttää juomavetenä tai ruuanvalmistuksessa. Veden keittäminen ei auta, koska terveydelle haitalliset yhdisteet eivät hajoa keitettäessä. Sinileväistä vettä ei saa liioin käyttää löylyvetenä. Kiukaalta haihtuvan vesihöyryn mukana levämyrkkyjä voi kulkeutua keuhkoihin.

Vältä myös käyttämästä sinilevää sisältävää vettä pesuvetenä, tiskivetenä tai syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun. Turvallisinta on, ettei sinileväistä vettä käytä mihinkään tarkoitukseen.

Voiko sinileväisessä vedessä uida?

Uimista ja muuta vesiurheilua pitää välttää silloin, kun vedessä on sinilevää. Lapsia ei saa päästää pulikoimaan sinilevää sisältävään veteen. Lapset viihtyvät usein pitkään vedessä, he ovat pienikokoisia ja voivat niellä vettä, minkä vuoksi he voivat saada vakavia myrkytysoireita.

Jos uimareissun jälkeen epäilet, että vedessä on ollut sinilevää, peseydy huolellisesti puhtaalla vedellä. Myös silmät on syytä huuhtoa puhtaalla vedellä.

Sinilevä on vaarallista lemmikeille

Sinilevien tuottamat yhdisteet ovat tiettävästi myrkyllisiä myös muille nisäkkäille. Eläimiä ei siksi saa päästää juomaan sinilevää sisältävää vettä tai uimaan siinä. Koira ja muut lemmikit voivat uidessa tai kahlatessa niellä vettä tai uinnin jälkeen nuolla märkää turkkia ja saada siten sinilevämyrkkyjä sisuksiinsa. Jos lemmikkisi on uinut sinileväisessä vedessä, pese se puhtaalla vedellä.

Lisätiedot:

Katja Oksala
Ympäristönsuojelusuunnittelija
Jyväskylän kaupunki / Ympäristönsuojelu
PL 233 (Hannikaisenkatu 17), 40101 Jyväskylä
p. 040 168 0580 katja.oksala@jyvaskyla.fi