Muuramen Sillanniittyyn alueelle rakennetaan 12 myymälä- ja teollisuustilojen tarpeisiin soveltuvaa yritystonttia. Teollisuusrakennusten korttelialueen tasaustyöt aloitettiin viikolla viisi. Ensimmäisessä vaiheessa tasoitetaan seitsemän tonttia, jotka tulevat Sillanpolun yhteyteen.
Sillanpolun yhteydessä olevat tontit ovat kooltaan noin 3000 neliömetriä. Tontit tulevat varattaviksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Katso Sillanniityn havainnekuvat!
Sillanniityn uudella kauppakeskusalueella viritelty mittava liiketonttikauppa peruuntui loppuvuodesta. Kunnanvaltuusto päätti 19.12.22 aloittaa liiketontin uuden haun valmistelun.
Muuramen kunta teki viime talvena esisopimuksen kuuden hehtaarin laajuisesta liiketontista 900 000 euron kauppahinnalla. Ostajaosapuolena oli neljän yhtiön perustama yhteenliittymä, josta kolme on esisopimuksen jälkeen vetäytynyt pois.
Tästä syystä liiketontin myyntiä ei voitu toteuttaa valtuuston aiemmin tekemän päätöksen mukaisella tavalla.