klo 16:00
Verkkoniemen alueella on vesijohtovuoto on löydetty ja korjattu.
Myöhemmäksi ajankohdaksi ilmoitettua vesikatkoa ei toteuteta. Vesikatko alueella toteutettiin korjaustöiden aikana.
Korjaustöiden aikana ja niiden jälkeen alueella saattaa esiintyä paineenvaihtelua sekä vedessä tilapäisesti sakkaa ja ilmaa, jotka samentavat vettä. Epätavallisen väristä, tuoksuista tai makuista vettä ei tule käyttää talousvetenä. Yleensä vesi kirkastuu juoksuttamalla.
Vesihuoltolaitos
klo 14:15
Verkkoniemen alueella vesivuotoa ei ole onnistuttu paikallistamaan. Ilmoitetulla vesikatkoalueella on vedet päällä ja vettä voi ottaa, kunnes ilmoitetaan uudesta vesikatkon ajankohdasta. Kiinteistönomistajia kehotetaan varaamaan tarvitsemaansa käyttövettä omiin astioihinsa.
Vesilaitos jatkaa vesivuodon kohdan etsintää, ja suorittaa korjaustoimenpiteet sen löydettyä.
Korjaustoimenpiteiden alkaessa vedenjakelu joudutaan hetkellisesti katkaisemaan. Vesilaitos ilmoittaa vesikatkosta tekstiviestijärjestelmällä.
Vesikatkon aikana vettä voi hakea omaan astioihin palolaitoksen (Virastotie 6) seinästä olevasta vesipisteestä.
Pahoittelemme aiheutuvaa häiriötä.
Mahdolliset lisätiedustelut: vesilaitoksen vikailmoitukset, puh. 0400 737 988
—————————————————————————–
Muuramen vesilaitos suorittaa Verkkoniemen alueella vesijohtoverkoston korjaustoimenpiteitä.
Korjaustöistä johtuen vedenjakelu joudutaan hetkellisesti katkaisemaan
-Verkkoniementie 26-45, Alhontie, Muuratjärventie, Kolkkapolku
ti 20.4.2021, klo 10.00-16:00 välisenä aikana
Vesikatko voi olla ilmoitettua lyhyempi tai pidempi, riippuen korjaustöiden edistymisestä.